Palvelut apteekissamme
Yhdyshenkilöt apteekissamme
Apteekissamme toimii astma-, diabetes- ja sydänyhdyshenkilöt, jotka ovat perehtyneet erityisesti omaan aihealueeseensa. Mikäli Sinulla on kysymyksiä tai tarvitset tukea omahoitosi onnistumiseen, voit kääntyä yhdyshenkilöidemme puoleen.
Reseptit uusittavaksi apteekin kautta
Apteekki voi lähettää sähköiset reseptit uusittavaksi. eReseptin uusimismaksu apteekissamme on 2 €/resepti, yhteensä kuitenkin korkeintaan 5 €/uusimiskerta.
Lääkärien ohjeistuksen mukaan uusiminen kestää pääsääntöisesti 8 päivää, jonka jälkeen lääkkeitä voi tiedustella apteekista. Omien eReseptien tietoja voi tarkastella omilla verkkopankkitunnuksilla osoitteessa www. kanta.fi
Reseptien uusimisesta kannattaa huolehtia hyvissä ajoin, ettei jatkuvaksi tarkoitettu lääkehoito keskeydy. Lääkkeet voi lunastaa apteekista myöhemminkin, kun entiset lääkkeet ovat vähissä tai kun sairausvakuutuksen edellyttämä riittävä aika edellisestä toimituksesta on kulunut.
Kun on kyse pitkäaikaisesta lääkityksestä, on lääkärissä käynti tarpeen vähintään kerran vuodessa.
Lääkkeiden annosjakelu
Tarjoamme asiakkaillemme lääkkeiden koneellista annosjakelupalvelua, jossa apteekki tarkistaa asiakkaan kokonaislääkityksen ja toimittaa säännöllisesti käytettävät tabletit ja kapselit pakattuina muovisiin kerta-annospusseihin.
Palvelu parantaa lääkehoidon turvallisuutta, edistää lääkehoidon onnistumista ja säästää lääkekuluissa. Erityisen hyödyllinen palvelu on niille, joilla on useita lääkkeitä jatkuvassa käytössä. Katso www.anja.fi.
Lääkityksen tarkistus
Tarkistetaan mm. lääkkeiden annostukset ja ottoajankohdat, kartoitetaan lääkkeiden mahdolliset päällekkäisyydet ja yhteensopimattomuudet sekä soveltuvuus iäkkäille. Samalla voidaan tehdä muita huomioita esimerkiksi lääkekorvauksiin liittyen.
Lääkehoidon arviointi
Sisältää yllä mainitun lääkityksen tarkistuksen sekä lisäksi arvioidaan lääkityksen tarpeellisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta mm. laboratorioarvoja hyödyntäen.
Kysy lisää apteekista!
Inhalaatiohoidon tarkastus
Palvelun avulla varmistetaan, että asiakkaalla on oikea inhalointitekniikka, jolloin lääkeaine menee hyvin perille keuhkoihin ja asiakas saa käyttämästään lääkkeestä entistä paremman hyödyn. Katsotaan, että asiakas tuntee suun hoito-ohjeet inhalaatiokortisonien haittavaikutusten vähentämiseksi ja tietää yleiset astman omahoidon periaatteet ja osaa soveltaa niitä käytännössä.
Palveluun varataan aika apteekista. Palvelun kesto on n. 15-20 minuuttia ja se maksaa 10 €.
Lääkkeet hävitettäväksi apteekkiin
Käyttämättä jääneet ja vanhentuneet lääkkeet ovat ongelmajätettä. Niitä ei saa hävittää talousjätteen joukossa vaan ne vaativat erityiskäsittelyn ongelmajätelaitoksella. Tyhjät insuliiniruiskut ja loppuun käytetyt astmalaitteet voi kuitenkin hävittää kotitalousjätteen mukana. Voit tuoda lääkejätteesi apteekkiin maksutta. Toimitamme ne edelleen hävitettäväksi asianmukaisella tavalla.
Lajittele apteekkiin tuotavat lääkejätteet näin:
Tuo lääkkeet omissa pakkauksissaan. Irroita pakkauksesta käyttöohjetarra, jossa näkyy nimitietosi. Erottele muista lääkkeistä jodipitoiset valmisteet (joditabletit, Betadine -valmisteet). Rikkoontuneet elohopeakuumemittarit on pakattava tiiviisti elohopean höyrystymisen estämiseksi esimerkiksi kannelliseen lasipurkkiin.
Terveysmittauksia ja teemapäiviä apteekissa
Apteekissa järjestetään myös erilaisia teemapäiviä ja asiakkaille maksuttomia terveysmittauksia. Seuraa ilmoitteluamme lehdessä ja apteekin ovessa. Mittauspäivinä voit mm. tarkistuttaa verenpaineesi sekä puhallustestillä keuhkojesi kunnon.
Lääkevalmistus
Leppävirran Apteekissa valmistetaan edelleen lääkkeitä, mm. sellaisia valmisteita, joita ei ole saatavana valmiina.
Palvelupiste
Laajassa pitäjässä peruslääkkeiden saatavuutta on helpotettu Konnuslahden kaupan yhteydessä sijaitsevan palvelupisteen avulla. Sieltä löytyy suppeahko valikoima tavallisimpia reseptittä myytäviä lääkkeitä esimerkiksi särkyyn, kuumeeseen, yskään, mahavaivoihin ja ihonhoitoon.
K-Market Kaulamo
Konnuslahti
Puh. 020 770 5511